Blogini
Intianvaltameri, Ukundan tunnelmaa
Yöllä satoi taas kamalasti. Täällä on satanut lähes joka yö niin , että sen kohina vaikeuttaa nukkumista. Aamulla terassi on vedestä kuivattava, sillä meillä terassin yllä ei ole katosta. Kymmenen aikaan jo kuitenkin istuimme täpötäydessä matatussa (Pakettiauto johon on lisätty 14 istuinta. Matatun kyytiin pääsee kadulta kättä heilauttamalla. Faktatieto kuitenkin on, että matatut ottavat aina laittoman paljon ihmisiä kyytiinsä, ihmisiä seisoo hurjassa kyydissä jopa ovensuulla takapuoli pihalla pää ahdettuna auton sisään. Kolareita sattuu usein autojen huonosta kunnosta ja hurjasta vauhdista johtuen. Edullinen matkustus tapa) Matatu on kuitenkin meidän tapa nyt liikkua täällä, pää rahastajan haisevassa kainalossa toinen poski liimautuneena vierustoverin hikiseen olkapäähän. Noel pääsi istumaan kuljettamoon erään matkustajan syliin.
Meri on kaunis ja oli nousemassa meitä vastaan hohtavan valkoista hiekkaa pitkin. Koska perjantai Keniassa oli Moi-päivä ( mukaan) kaupat ja koulut olivat suljettu, rannalla oli myös paikallisia viettämässä vapaata.
Päivä oli mukava. Jalkapalloilua ja lasten kanssa iloitsemista.
On kumma, että vaikka kuinka lähtiessäsi aurinkoon suojaat itsesi korkeilla suojakertoimilla, voimakkaampi aurinko onnistuu aina käristämään ihollesi ”muistomerkkejä”. Jo rasvojen vahvuuksien valitseminen uuvuttaa, rasvaamisesta puhumattakaan. Varjoa on rannalla vaikea löytää. Vaatteita et tottumattomana pysty käyttämään suojaksesi, ellet halua hankkia itsellesi lämpöhalvausta. Niin meilläkin, selkä hellänä toisella olkapäät tai nenä!
perjantai 10.10-lauantai 11.10
Muslimi tytöt olivat tavattoman kiinnostuneitä perheestämme ja innoissaan valokuvista. Ryhmä eri ikäisiä tyttöjä Mombasan yhdestä orpokodista oli viettämässä vapaapäivää rannalla. Lupasimme lähettää heille kuvia päästyämme Suomeen.
Matatu matka kotiin, alimmassa kuvassa näe ”kotitiemme” Diani road, tien päässä siintää Ukundan keskusta. Vasemmalla ravintola Swahili Pot ja oikealla puolella on koulu.
Kuumuuden väsyttäminä, sorruimme ulkonasyömiseen naapusi ravintolassamme Swahili potissa. Suuri lautasellinen pilauta sekä chapattia ja ah, aina niin hyvää kylmää cocista (kaikki yht. 305 Ksh= 3euroa)
Keskimmäisessä kuvassa meidän koti on oikealla puolella muurin ja puiden takana.
Noelin seikkailu-metsästys retki päättyi kaatumiseen, kuva otettin häen pyynnöstään näytettäväki hänen serkulleen Williamille.
Lauantai aamuna satoi taas, liikenteeseen päästiin kuitenkin. Muutama turistikauppa saatiin kahlattua, tuttuja tervehtien. Ukundan keskuksesta kannettiin pienet muovipussit täyteen sullottuina hedelmillä, ja casava shipseillä sekä pavuilla. Jauheliha (kilo nautaa maksaa 2,5 euroa) haettiin paikallisesta lihamyymälästä ja muut tarvikkeet kaupasta. Matatulla Noelin toivomuksesta matkattiin vajaa kilometri kotiin uimaan, hän nimittäin rakastaa matatuja ja niillä matkaamista! Makaroonilaatikko maistui tänään, Tonin kommentin mukaan niin kotoisalta.
Viikon aikana on kahlattu nyt läpi matkaa varten varatut pokkarit Viidakkolapsi sekä Botswanan iloiset rouvat. On kai aika siirtyä astetta opettavaisempaan kirjallisuuteen loppu aikana. Toisaalta pokkareista oli paljon iloa ja hyötyäkin, nyt tiedän kuinka Indonesiassa metsästetään krokotiilejä. Kuinka yksi miehistä ui jokeen tai järveen etsimään krokoja ja löydettyään tarkistaa onko elukalla silmät auki vai kiinni. Jos krokotiili on hereillä on vain uitava nopeasti karkuun, toivoen olevan nopeampi kuin kroko. Jos krokotiili nukkuu silmät kiinni ui mies varoen eläimen viereen nyörin kanssa, sitoo sen hitaasti krokotiilin etujalkojen ja rinnan ympäri. Yhteistoimin krokotiili vederään rannalle jossa se tapetaan ruuaksi ja muiksi hyödykkeiksi. Kirjassa kerrotaan myös kuinka malarian voi välttää sillä, että ei nauti sokerituotteita ennen malaria-alueelle menoa. Myös papaijan lehdistä saa luultavasti malariaa ehkäisevää kitkerää menua.
No, niin onpa ollut taas paljon kerrottavaa (viikon tapahtumat, kirjoitan tänään nimittäin ensikerran blogia). Kaikki on mennyt, kuten huomasitte hyvin. Nyt Noel nukkuu, takapihan ravintolassa soi afrikkalainen disko, altaalta ihmiset ovat jo postuneet, sillä kello on kuusi. Mukavaa puheensorinaa, huoneemme kattoropellin kolinaa ja hämärtyvä, viilenevä ilta.
Eräs asia vielä, on ollut taas opetteleminen huomaavaisuuteen. Täällähän tutut ja tuntemattomat tervehtivät toisiaan kadulla kulkiessaan, toisin kuin Euroopassa. Viimeksi palattuamme Suomeen Noel tervehti kaduilla vastaantulijoita, tien korjaajia jne., mutta yksikään ei vastannut hänelle. Hihkaistaan siis kaikki seuraavan kerran vastaantulijalle ”Mambo!”, katsotaan saammeko vastauksen ”Poa!” (Mambo on tervehdys johon vastaus kuuluu poa, Swahilin slangi kieltä)
Olette ajatuksissa!