Iltapäivästä Mercy poikkesi meillä.


Toinen siistijöistämme Chengo on muslimi. Muslimi naiset valmistavat täällä Keniassa jo aiemmin mainitsemaa herkullista riisileipää (kookosmaitoa, kardemummaa ja sokeria). Chengo näin ollen pystyi näyttämään meille hyvän paikan josta hankimme herkut itsellemme. Ukundan ”keskuskadun” varrella mamat istuvat aamuisin ja iltaisin, myyden erilaisia leivonnaisia suolaisesta makeaan. Heiltä löysimme myös Kitumbuan ja Mkate wa sinian (molemmat valmistettu samoista aineksista, vain eri tyylillä. Kuutio on mielestämme herkulisempaa, vähemmän öljyn vuoksi) Kuvassa oleva kasa maksoi noin 60 senttiä.

Nämänkin herkut vaativat oman osansa. Ukunda on mielestämme mukava paikka kulkea päivällä, pimeän tultua sinne ei ole enään viisasta (ainakaan ilman paikallista) mennä. Yleinen ohje on, ettei valkoiset liiku ulkona pimeällä. Paikallisetkaan eivät mielellään jälkeen kahdeksan. Koska olimme hieman myöhässä aikataulusta, paluu matkan taitoimme jo pimeän aikaan. Mukanamme osan matkasta ”roikkui” paikallinen nuori mies, kerjäten rahaa. Kertoi hankkivansa kalan, tai jauhoja...aivan niin, tavallisesti rahat menevät olueen tai miraan. Mira on yrtti jota paikalliset käyttävät, huumaava-aine. Brother, sister....promote me...Tuolta ei voi välttyä päivälläkään, ikävä kyllä.


Lauantai aamuna jälleen satoi, kaatamalla. Kastuimme jo odottaessamme matatua. Päivän suunnitelmat eivät kestäneet kuin 12 asti jolloin kaikista hyvistä ajatuksista huolimatta oli palattava kotiin kuivattelemaan. Onneksi mieltä lämmitti postista hakemamme paketti joka äitini lähetti tänne. Unohdimme tänne lähtiessä pakata mukaan Noelille kauluspaidan, jota hän tarvitsee joulukuussa. Paidan mukana tuli myös lastenelokuvia ja suomalaisia herkkuja. Voi, miten Noel puristi sylissään matkan kuluttamaa postipakettia palatessamme kotiin. Jännituksen ja riemun hetkiä. Kiitos mummille.

Nyt on kuulemma jokin pieni sadekausi. Lauantaina loppui hetkeksi myös vesi, kuinka huvittavaa. Taivaalta tuli ylenmäärin mutta hanasta ei tippaakaan. Onneksi kauhistus oli vain hetkellinen tällä kertaa.


Sunnuntai oli kaunis. Iltapäivästä nautimme lasagnea ystäviemme seurassa. Dorothy (hänellä on 12 sisarusta), Lilian ja Faith olivat vierainamme pimeään saakka. He eivät ikinä olleet maistaneet lasagnea. Onneksi ruoka onnistui ja he pitivät siitä kovasti.  Noel esitteli ylpeänä akrobaatti taitojaan.


Pojan lähestyessä 4 vuotta on ollut hauska seurata ja kuunnella hänen ”höpinöitään”. Viimeksi uima-altaalla hän seurasi kun nuori tyttö ui syvään päätyyn. Vakavissan hän katsoi meitä ja sanoi, että tyttö voi uida syvälle, koska hänellä on pitkät jalat (syvyys on noin 2 meriä).


Meille myös kuuluu kun pienet lentokoneet nousevat ja laskeutuvat lähi kentälle. Sateisena päivänä Noel pohti pitkään ja kysyi sitten ”äiti, voiko lentokoneet lentää sateella?” Selitin hänelle, että voi onhan niissä ikkunatkin. Hetkenpäästä hän jatkoi, ”mutta jos lentokone törmää puuhun, ja ikkunat menevät rikki, voiko se sitten lentää?”


Hän on myös erittäin ylpeä omista käsi-ja jalkakarvoistaan, haivenista. Hän pitää niitä miehistymisen merkkinä. ”I big boy!” hän sanoo. Noel on alkanut puhua jälleen paljon englantia ja ihastuttaa ihmisiä omilla sanoillaan. Jos hän ei muista englanniksi jotain sanaa (hän oikeastaan osaa vain muutamia sanoja) hän sanoo sen suomeksi, mutta ääntää sanan englantilaisittain, voi se on hauskan kuulosta! Esimerkiski auto on auyytho tai lentokenttä lenthokenthä (venyttäen sanaa).


Eräs asia mikä on haastavaa täällä, on ihmisten nimien (joskus jopa ihmisen) muistaminen. Sunnuntaina salille tuli poika joka tuttavallisesti heilutteli ja sitten tuli tervehtimään. Tietysti siinä aina yrittää itse olla kovin ystävällisesti mukana, mutta pakkohan se on lopuksi myöntää, että ei muista! He muistavat toki meidän poikkeavan ulkonäkömme vuoksi!


Maanantiana Korkatit soittivat aamusta josko lähtisimme heidän kanssaan Tiwi beachille. Oli kaunis aamu ja vapaa joten toki hyppäsimme kyytiin. Tuuli on kuljettanut taas meriruohoa rannalle eikä vesi näyttänyt houkuttelevalta. Kova tuuli myllersi niin, että snorklaamisesta ei ollut iloa. Nautimme vain aaltojen kohinasta ja lämmöstä sekä hiljaisesta rannasta. Aallot kuljettivat kuolleen kilpikonnan rantaan. Ilmeisesti hai (tai jokin muu iso kala) oli haukannut kilpikonnalta pään sekä toisen ”käden” pois. Paikalliset tarjoutuivat puhdistamaan meille kilven ja lakkaamaan sen, niin että olisimme voineet sen viedä muistoksi Suomeen. Keiltäydyimme, se on laitonta.


Lounaan nautimme ranta ravintolassa. Noel ystävystyi masain kanssa, ja sai lainata hänen rungaa. Kalakotka nappasi taitavasti saaliin merestä.

Paluumatkalla poimittiin hedelmä- ja vihanneskojusta iltapalaa.

Siinäpä oli jälleen raportti touhuistamme ja tapahtumista. Onnistuinpa kirjoittamaan kaiken loppuun kerralla ja näin ollen vapaa nauttimaan auringon paahteesta ulkosalla loppupäivän. Olette ajatuksissamme. Jos muuten jollakulla on tiedossa vapautuva asunto Hämeenlinnasta, olisimme erittäin kiitollisia vinkistä! Kwaheri rafiki!



vielä...ystävämme Janet Waweron neuvoma afrikkalaisen salaatin, Kachnbalin valmistus ohje.


KACHUNBARI salaatti

2 hengelle (reilu)

Siivuta 2 tomaattia. Siivuta 1 sipuli renkaiksi. ”Pese sipuli suolalla”, eli puristele suolaa sipuleihin ja jätä vaikkuttamaan noin 15 minuutiksi (voi olla kauemminkin). Halutessa voit huuhdella suolan pois. Suola pehmittää sipulin maun. Sekoita tomaatti siivut, sipulirenkaat sekä kourallinen tuoreen korianterin lehtiä ja purista päälle puolikkaan sitruunan mehu. Anna makujen imeytyä hetki! IHANAA! (Suositty raikas lisuke pilaun kanssa)